Nimittäin omaishoitajuuteni. Lähettivät hänet intervallijaksolla suostumuksellani terveyskeskuksen vuodeosastolle lääkityksen tarkistamista varten. Hänellä kun päivärytmi jo syksystä lähtien on ollut vallan päälaellaan - touhuillut yökaudet ja nukkunut päivisin. 

Olen ollut valvomisesta ja stressistä aivan uupunut ja mielessäni ajatellut että kuinka kauan tätä on vielä kestettävä ja odotellut, että joku alan ammattilainen ottaisi asiaan kantaa. Vajaan viikon pituisella lääkityksen tarkistusjaksolla antoi niin omahoitaja kuin lääkärikkin erikseen lausunnot että "niin potilaan kuin omaisenkin kannalta on parempana vaihtoehtona pidettävä laitoshoitoa". Piste!

Viime viikon taistelimme vielä kotona - niin siippani kuin minäkin - vuodeosastolta saamamme rotaviirustartunnan kanssa. Siippa ihmeekseni selvisi parissa päivässä vain muutaman kerran oksentaen kun taas minä podin tuota tautia reippaasti parisen vuorokautta yötä päivää oksentaen ja ripuloiden.

Maanantaina vein hänet intervallijaksolle vanhainkodin dementiaosastolle viimeistä kertaa. Siellä ihanien hoitajien huomassa hän saa olla samassa huoneessa kuin intervallijaksoillakin - ainakin toistaiseksi. Näin pääättyi lähes 52 vuotta kestänyt yhteinen taipaleemme. Tietenkin tulen vierailemaan hänen luonaan vaikkei hän enää minua tunnekaan. Kotona ollessaan oli levoton ja halusi kaiken aikaa lähteä kotiin eli ei ymmärtänyt olevansa kotona. Surullista, mutta totta. Hirvittävä tauti. Nyt totuttelen vähitellen elämään yksikseni mikä tuntuu hieman oudolta, mutta onnekseni minulla on näitä harrastuksia, tämä mahtava nettineuleyhteisö, ystäviä ja lapset perheineen. Eiköhän se elämä tästä vielä lutviudu.

Joulun alla sairastui 92-vuotias äitinikin, siis tuo reipas ristipistoileva isomummi (sivupalkissa koottuna pieni osa hänen töitään) imusolmuksesyöpään. Hän on saanut niitä tiputushoitoja kolmisen kertaa, jotka ovat vieneet hänet huonoon kuntoon. Paino on pudonnut, voimat ehtyneet  ja hiukset lähteneet. Lääkäri on kyllä kertonut, että taudista selvitään. Olemme siskoni kanssa menossa nyt viikonloppuna selvittämään hänen tilannettaan Mikkeliin kun hänen 95-vuotias ystävänsäkin, jonka kanssa ovat yhdessä asuneet ja eläneet  n. 25 vuotta,  joutui sairaalaan.  Maanantaina olen luvannut olla hänen kanssaan siinä tiputushoidossa. Käsitöikseni otan mukaan  Matleenan Sytomyssyohjeen, vaikka hänelle tässä talven aikana olen kertonutkin etten elämäntilanteestani ja virkkaustaidottomuudestani johtuen tule osallistumaan myssyjen tekoon. Näin ne elämäntilanteet äkkiä muuttuvat. Jospa saan myssyni onnistumaan niin saatan niitä useammankin tehdä.