Mutta mikä sitten alkoi.......?  Kuin ihmeellisten sattumusten summana tutustuin Maijaan – tuohon tosiystävään. Maija houkutteli minut Luikalan Työväentalolle kudontapiiriin. Kun niitä Lilly-tädin hankkimia verhopakanpäitäkin oli vielä kutomatta niin ajattelin, että voinhan minä ne siellä matoksi tehdäkin. Työstin kuteet kuntoon ja tein matot. Tuli kevät, kudontapiiri loppui ja kuteita jäi vielä tähteeksikin. Silloin Maija ehdotti, että kootaan hänen omat kangaspuut sinne mökin eteiseen.

Niin me toistakymmentä vuotta sitten raahasimme Maijan kanssa  miesten avustuksella ne kangaspuut mökkimme eteiseen. Ne olivat suuret, vanhanaikaiset ja kolhon näköiset. Eteisen pieneen tilaan niitä sitten soviteltiin niin etu- kuin takaperinkin. Ne eivät vain kertakaikkiaan mahtuneet sinne. Meinattiin jo luopua koko projektista kunnes oivalsimme, että kymmenisen senttiä hirsiuloketta lyhentämällä ne saattaisivat mahtuakin. Niin teimme – ne mahtuivat – ja siitä se sitten alkoi...........

127255.jpg

Vai syttyikö se kutomisen kipinä sittenkin jo paljon aikaisemmin?

Pikkusiskoni syntymän aikoihin , yli 50 vuotta sitten, jäi äitini pois työelämästä ja hankki kangaspuut. Ne koottiin keittiöömme. Näin jo pikkutyttönä sain seurata äitini puuhia kangaspuiden äärellä. Sodan jälkeisenä aikana, kun pulaa oli kaikesta sain nähdä miten ahkeruudella, kekseliäisyydellä ja sitkeydellä saattin esim. käytetyistä vaatteista loihdittua tarpeellisia ja käyttökelpoisia "riepumattoja". Vaatteet tosin olivat tuolloin tummansävyisiä ja loppuunkäytettyjä, mutta aina jostain löytyi kirkkaita värejä raitoihin. Tuohon aikaan ei loimilankaakaan saanut mistään. Kerran kotiimme ilmestyi ehkä 20-30 metrinen nailonsäikeistä punottu, halkaisijaltaan ainakin 5 sm paksu oliko se sitten lie ankkuriköysi. Köyden säikeitä pihamaalla purettiin loimilangaksi. Oli siinä työmaata kerrakseen. Arvaahan sen kun tietää miten liukkaita nuo nailonlangat ovat.

Luomapuitakaan ei ollut. Ulkorakennuksen pitkälle seinälle lyötiin vahvat naulat molempiin päihin ja kävellemällä luotin matonloimi. Sitä en muista kuinka tasainen tuo loimi oli, mutta maitoliima oli hyvin tarpeellinen estämään matonsolmujen aukeamista.

Kangaspuilla syntyivät niin riepumatot, ryijyt kuin verhotkin. Kaikki leikkasivat vanhoja vaatteita matonkuteiksi. Matontekijä löytyi äidistäni. Olen onnellinen ja vähän ylpeäkin siitä, että sain nähdä, kokea ja oppiakin tuon kaiken tekemisen. Se on antanut myöhemmässä elämässäni monta, monta ilonaihetta.

Sitten tuli aika, jolloin rakensimme oman kodin. Jäin pois työelämästä toisen lapsemme – Jaanan (1964) - syntymän aikoin. Hoidin kotona naapurustonkin lapsia. Siihen aikaan kun ei päiväkotejakaan vielä ollut. Iltasin tuurasin koulujen ja kirjaston siivojien (siistijien!) sairaslomasijaisuuksia. Samoihin aikoihin myös opiskelin Kansanvalistusseuran kirjeopiston kautta kirjanpitoa. Lainanlyhennykset erääntyivät aina juhannuksen ja joulun aikoihin. Mistä rahat? Muistan yhden pääsiäisenkin kun mieheni kanssa revimme ja leikkasimme olohuoneessa matonkuteita. Saimme äidin kangaspuut lainaksi ja lisäkuteita Lilly-tädin verhokankaiden pakanpäistä. Kudoin 30 metriä mattoa kolmatta lastamme – Juttaa (1967) - odottaessa. Se myytiin Stockmannilla ja näin saimme ne lainanlyhennysrahat kokoon. Jonkinverran kudoin myös tuttavillekin sekä myös mattokutomoon. Tienistit olivat kuitenkin tosi pienet ja palasinkin sitten joidenkin vuosien jälkeen työelämään.

Kudontapiirin luomapuilla luotiin loimi. Tukille laiton ajaksi kangaspuut soviteltiin ulko-oven aukkoon niin, että loimenpitäjä piti lointa ulkosalla. Loimi niisittiin ja pirrotettin palttinaksi. Niin alkoi kutomisen paukuttelu kuulua Luikalan eteisestä.

Kun äitini kuuli, että kangaspuut on mökillä ei häntä pidätellyt mikään. Niin sovittiin, että hän tulisi mökille kevättalvella hiihtolomani ajaksi. Mukanaan hän toi ison laatikollisen leikkaamiaan kuteita. Viikon aikana tuli 30 metrin loimi kudotuksi matoksi. Olin jo jonkin aikaa mielenkiinnolla tutkiskellut lainaston alan mallikirjoja. Olisin halunnut kutoa useita malleja, mutta Maijan pyöräspuut eivät taipuneet niiden tekemiseen. Siinä sitten kutoessani lausahdin ääneen: "Sitten kun jään eläkkeelle hankin sellaiset puut, joissa on niin paljon polkusia ja varsia, että voin kutoa mallilehdistä ja -kirjoista minkä mallin hyvänsä eikä puiden kapasiteetti ole aina rajoitteena". Äitipä vastasi tuohon, että minäpä ostan ne sinulle syntymäpäivälahjaksi. Siinä sitten toppuuttelin äitiä, että enhän minä nyt vielä jää eläkkeelle, eikä tähän tilaan niin isot puut mahtuisivatkaan......

Samoihin aikoihin silloinen työnantajani ehdotti ulkomaanmatkaa tasakymppiselle syntymäpäivälleni. Koska sain tehdä toivomuksen lahjakseni pyysin, että ostaisivat Weave Point ohjelman atk:lle, jota voisin käyttää apuna sidosten suunnittelussa. Niin sain sen. Myöhemmin sain k.o. ohjelman myös työnantajani toimesta päivitettyä windows-versioksi.