Niin se aika vain on kulunut! Aloittaessani parisen vuotta sitten tämän blogini pitämistä kerroin aivan hulvattoman tapahtuman ensimmäisestä naimisiinmenoyrityksestämme.

Siis todella meidät on vihitty vasta viikkoa myöhemmin, mutta varsinainen tilaisuus pidettiin jo viikkoa aikaisemmin.

Yhdessä on eletty. Milloin myrskyssä milloin tyynessä. Kolme lalsta kunnialla maailmaan saatettu. Kahdeksan aivan ihanaa lastenlasta on meille suotu.

Eläkkeelle jäätyäni vuonna 2002 olen ollut omaishoitajana. Siippani kun sairastaa pitkälle edennyttä Alzheimerin tautia. Se on aivan hirveä sairaus. Muisti kun hiipuu niin kaikki toiminnot unohtuvat. Ei tunnista lapsiaan saatikka sitten lapsenlapsiaan. Välillä ei tunnista minuakaan. Olen vain apulainen, joka laittaa ruokaa, siivoaa, käyttää läkärissä, ajaa parran, leikkaa kynnet ja pitää puhtaudesta huolen - siis hoitaja ilman koulutusta. Sellaista voi elämänmeno olla! Onneksi tähän sairauteen on jo keksitty lääke, mutta voimakkaiden sivuvaikutusten vuoksi sitä ei vielä ole voitu ottaa käyttöön. Kuuleman mukaan kuitenkin jo seuraava sukupolvi saattaa siitä saada huödyn.

Onneksi on nämä käsityöt! Uppoudun niihin aina kun mahdollista ihan korviani myöten. Kuinka pärjäisinkään ilman niitä ja neuleiden suunnittelua!

Valmistakin on syntynyt ja palaan niihin kuvin seuraavassa postauksessani.