Olen tänään räperrellyt blogiini "sivuja" ja "laatikoita". Ne ovat vielä aivan tyhjiä, mutta tämä räpertely toi niin elävästi mieleeni ne -80 luvun räpertelyt, että nyt niistä on hyvä pamista.
Sillä aikaa kun tuo nuori, innostunut ja osaava "koodaaja" teki sitä kirjanpito-ohjelmaa silloiselle Basfin laitteelle jouduin hoitamaan asiakkaideni kirjanpidot Apple II:lla (cpm-käyttis). Muistan kun reskontraohjelma oli niin hidas, että minun oli siirrettävä Apple ja Tally tulostuksen ajaksi makuuhuoneeseemme. Siinä Tally raksutteli sänkymme vieressä reskontraa kerran kuukaudessa ihan koko yön. Aamulla vein laitteet takaisin toimistoon.
Reskontra oli koodattu Basic:llä. Koodi oli käytettävissäni samalla tavoin kuin nyt blogini koodi. En tietenkään ymmärtänyt koodista mitään, mutta uteliaisuus ohjelman toimintoihin oli valtava. Reskontralistan otsikko-osa oli mielestäni liian pienellä präntättyä. Niinpä kokeilin muuttamalla koodin eri kohtia saada tekstin suuremmaksi. Kaikki onnistui, kun tuo "koodaaja" jelppasi sillä oikealla character-koodilla. Sitä en enää muista mikä se oli! Räpertelykin on eräänlaista luovaa työtä. Onnistumisesta syntyvä AHAA-elämys nostattaa omanarvon tuntoja - aivan kuten valmistunut käsityökin.
Syksyllä (v.-82?) oli taas ne Konttoritekniikan messut. Tämä koodaaja soitti ja kertoi, että messuilla siinä ja siinä osastolla oli näytillä nyt sellainen rauta että oksat pois! Kiertelin tapani mukaan messukojuja parikin päivää haeskellen kaikkea uutta, tarpeellista ja kiinnostavaa. Tulin monelle standinpitäjälle tutuksi. Yksi parhaista messuhankinnoistani on muuten vieläkin käytössäni oleva ja hyvin toimiva vuonna -76 hankittu ja 12 vuotta tilitoimistoa palvellut Casio R320 nauhalaskin. Kun yritin parin vuoden kuluttua ostaa niitä lisää toimistooni oli maahantuonti loppunut. Koneessa on 3 eri muistipaikkaa eri laskutoimituksille ja näppäimet on sijoitettu niin, että näppäily on helppo suorittaa sokkona. Vastaavaa laitetta en markkinoilta ole löytänyt. Antiikkia, antiikkia!
No niin. Löytyihän se osasto ja "rauta" sieltä standin takanurkasta. Pieni musta laatikko. Ei lainkaan näyttävä. Olin aivan pettynyt, että tuollaisellako pitäisi työskennellä! Myöhemmin koodaaja selitti, että siinä on kovalevy, jolla on kapasiteettia 5 megaa. Kuulemma hurjan tehokas rauta: Altos-nimeltään ja toimii MPM-käyttiksellä. Mitenkäs kun minua ei laite kiehtonut lainkaan. Musta ja tylsännäköinen. Myöhemmin selvisi ettei siinä ole värinäyttöäkään.
Koodaaja soitteli harvakseltaan ja tiedusteli aina mitenkäs Applen kanssa sujuu ja kyseli hienokseltaan käyttäjän näkökulmaa hänen ohjelmansa uusiin piirteisiin. Seuraavana keväänä koodaaja sitten soitti ja kertoi ohjelman olevan valmis. Kiinnostaisiko se minua? Voisi tuoda myllyn ja ohjelman kuukaudeksi koeajettavaksi. Mikäs siinä. Oli toukokuu, tilinpäätösaika takanapäin ja kesälomat edessä. Sopiva rako kokeiluun. Niin työpöydälleni ilmestyi tuo musta laatikko ja mustavalkea näyttö. Laatikossa oleva ohjelma oli kuitenkin unelmatyöväline. Parin viikon päästä kun koodaaja soitti ja kyseli kuulumisia ja mahdollista hankintaa niin en voinut muuta kui sanoa, että: "hölmöhän olisin, jollen ottaisi". Se laatikko oli siihen aikaan hurjan kallis - mummunmarkkoja en tosin enää muista, mutta koodaaja tuli ohjelman hinnassa ja maksuajassa vastaan. Sain vielä kaupanpäällisiksi ilmaiseksi sillä hetkellä ohjelmasta puuttuvat listaamaani piirteet ja ominaisuudet
Aikaa taas vierähti reilut pari vuotta. Noin 40:n asiakkaan kirjanpidot sujuivat helposti. Taustatulostus oli mahtavaa. Koodaaja taas soitteli ja kertoi, että nyt Altosta löytyy 15 megaisena, käyttöjärjestelmänä xenix. Hän on kääntänyt ohjelmansa sille. Enkö vaihtaisi? Niin taas vaihdettiin. Tosin ohjelma oli nyt vanha, vakaa ja tuttu. Meistä oli tuon koodaajan kanssa tullut hyvät ystävät - myös perheisiin oli tutustuttu. Minulta kysyttiin käyttäjän näkökulmaa ja sain kuulla uutisia laitemarkkinoista.
Viimeisimmän Altoksen - 70 megan myllyn - hankin parisen vuotta ennen Tampereelle siirtymistäni. Oli se hinnakas hankinta silloin -80 luvun loppupuoliskolla. 5 näyttöpäätettä ja se iso musta (vai oliko lie jo harmaa) laatikko 160.000 mummunmarkkaa. Huh!
Mainitsinkin jo tuosta Tampereelle siirtymisestä. ATK-talo oli kasvanut ja siellä tarvittiin henkilöä taloushallinnon hoitoon. Enkö minä tulisi? Vihjaistiin myös, että heillä on kyllä kirjanpitäjä talossa, mutta minun osaamistani voitaisiin hyödyntää myös ohjelmatestauksen, suunnittelun ja koulutuksen tarpeisiin. Voi että! Unelmahommani, mutta mihin minä tämän tilitoimiston hukkaan? Myy se - tuli vastaus. Myyntihommassakin koodaaja auttoi.
Toukokuun puolessa välissä 1989 muutimme Tampereelle ja siitä vuoden päästä tänne Luikalaan. Suoritin 45 km:n työmatkani mennen/tullen autolla kymmenen vuoden ajan. Välillä keväisin kuin myös syksyisin olivat hiekkatiet (n.16km) kuin kynnöspellon jäljiltä. Talvisin niin liukkaat, että kerran hiekoitusauto sukelsi sillankupeessa järveen. Kesäisin ei yleiset kulkuneuvot liiku täällä lainkaan ja talvisinkin vain koulubussi aamuin ja iltapäivisin - ja silloinkin, jos "keli sallii". Mutta oi, täällä puhtaan järven rannalla (vesi on juomakelpoista) on niin ihana asua. Eikä työmatkakaan rasittanut kun sain tehdä unelmatyötäni.
Vielä sain kokea työelämässäni yhden käyttöjärjestelmän. Se oli Windows. Ohjelmat olivat jo dossilla ja xenixillä/unixilla. Mitä nyt vielä tarvitaan? Messun standilla seistessäni kaikki nuoret kyselivät vain windows-versiota. Mummu yritti selittää, että ei tässä mitään windows-versiota tarvita. Meillä on erittäin laadukas ja nopea kirjanpito-ohjelma optioineen. Ei näitä merkonomikokelaita kiinnostanut miten hyvä ohjelma se oli. Heille pitäisi olla WINDOWS.
Sitten alettiin vääntää Windows-versiota. Eihän se tahtonut taipua kirjanpidon tilitoimistoversion (monikäyttäjä ympäristö) kiemuroihin. Tietokantana oli access. Laajalla aineistolla työskennellessä se oli niin mahdottoman hidaskin. Tosin siihen sai tehtyä hienoja piirteitä ja se oli näyttävä, mutta merkkipuolen vanhojen, hyvien piirteiden tuottaminen oli kiven takana. Enhän minä koodannut, mutta sain sivusta seurata kun muut pakersivat ja tuskailivat. Koodauksen työvälineetkin ovat kehittyneet vasta myöhemmin. Koodarit istuivat koulunpenkillä tuon tuostakin. Mutta syntyihän se lopultakin. Maan paras tiemmä. Uusia asiakkaita alkoi virrata taloon.
Niinhän siinä vielä kävi, että sain kokea työpaikkani omistajanvaihdonkin. Reilut kolme vuotta ennen eläkkeelle siirtymistäni se sulatettiin vielä isompaan yritykseen. Siellä oli omat taloudenpitäjät ja työnkuvani muuttui yhä enemmän atk:lla räpertelyksi. Minu siirrettiin omasta halustani koodareitten osastolle. Kirjoittelin versio-ohjeita, testasin uusia piirteitä eri ympäristöissä ja olin uusien piirteiden suunnittelussa mukana. Pidin joitakin koulutustilaisuuksia eri puolilla Suomea. Isommissa tilaisuuksissa tuli usein osakseni jonkun uuden ohjelmapiirteen tai ohjelmaversion esittely. Oli se ihanaa aikaa......
Eläkkeelle siirtymiseni päivänä 17.4.2002 talo piti minulle juhlat. Minulle kerrottiin etukäteen, että piti saapua työpaikalle hieman paremmissa kuteissa enkä saa lähteä aamulla omalla autolla töihin. Kuulemma oikein noutaja tulee hakemaan. Ensimmäiset samppanjat juotiin noutajien kanssa täällä kotona järvenrannassa. Työpaikalleni saapuessa tuli alaovelta minut noutamaan kaksi komeata koodaripoikaa - yllätys, yllätys tummissa puvuissa ja valkoisissa kauluspaidoissaan. Käsikoukkua sisään ja OI vieläkin tulee kyyneleet silmiin sitä muistellessani. Yli 30 työkaveriani seisoi juhla-asuissaan, keltainen ruusu jokaisella kädessään (keltainen siksi, että olin joskus maininnut pitäväni niistä). Yksitellen he onnittelivat ja hyvästelivät jättäen ruusunsa minulle. Minulle oli neuvotteluhuoneesta tehty oma KAMMARI, jossa oli tarjottavaa ja tarjoilija. Pitkin päivää saapui tilitoimistoystäviäni tervehtimään. Puhelin soi asiakasonnitteluista. Lopuksi vielä kahvitilaisuus jossa työkaverini piti ikimuistettavan puheen. Paljon, paljon muuta ihanaa tapahtui tuona päivänä. En malta olla vielä kertomatta, että edeltävällä viikolla oli Hämeenlinnassa - siis ihan linnassa - lounas-/koulutustilaisuus, jossa johtajamme piti pienen puheen työhistoriastani.
Toivoisimpa, että kaikki saisivat jäädä eläkkeelle - harrastustensa pariin - niinkuin minä sain!
sunnuntai, 30. heinäkuu 2006
Kommentit