Saatuani nuorimmalle tyttärelleni valmiiksi Shoalwater Shawl`in, tokaisin hänen 12-vuotiaalle tyttärelleen, että nyt on hänen vuoronsa. Aikansa mallilehtiäni selailtuaan hän valitsi malliksi Vogue Knitting, fall 2003 lehdestä mallin numero 3.
 

    

Tyttö piirsi mallin hetkessä värivalintoineen, mutta mistä langasta? Malli on neulottu merinovillasta, mutta lankatoiveeksi muodostui puuvilla-bambu sekoite. Minäpä lähdin netistä etsimään toiveen mukaista lankaa. Yarndex on ihan mukava paikka etsiä lankoja.  Katian Bamboo langasta löytyi tytön valitsemat värit, mutta se onkin sitten ihan eri tarina missä valittuja värejä oli tarjolla. Yhdestä paikasta löytyi yhtä väriä ja toisesta toista. Päättelin lankaa ostaessani, että kun Bamboo langassa on 100m/50g:ssa ja koska mallin lanka on paksumpaa (78m/50g) niin hankin lankaa saman määrän kuutta väriä kuin mallissa niin varmasti riittää hieman pienempäänkin kokoon. Kömmähdykseni tuli esiin aloittaessani neuletta. Tytön valitseman neljän värin sijaan mallissa kun olikin kuutta väriä. Lankaa oli riittävästi, muttei valituja värejä tarpeeksi. Minä hankkimaan lisää lankaa. Ei missään enää ollut valittuja värejä kunnes aivan sattumalta löysin ko langan maahantuojan Suomesta! Piikkopirrastahan sitä saa, jos saa? Tilaamani väri no 17 kun oli sieltäkin loppunut.  Lupasivat tiedustella valmistajalta jospa sieltä vielä löytyisi. Työ on kesken. Ensimmäinen hiha on puolivälissä ja toinen puuttuu kokonaan. En uskalla jatkaa neulomista ettei toisesta hihasta tulisi vallan erilainen kuin ensimmäisestä.
 



 Katian Bamboo:ta on mukava neuloa ja neule on tosi ihanan pehmoinen ihoa vasten.