Ensinnäkin kaunis kiitos kaikille onnittelijoillemme.

Viime viikko hurahti lomailijoiden ja lämpimien säiden merkeissä. Mökillämme oleili poikamme ja vanhempi tyttäremme perheineen - 1-vuotias tyttö, 3-, 4- 6-, ja 10-vuotiaat pojat sekä 19 vuotias neitonen. Oli se ihana työntäyteinen viikko! Serkukset nauttivat lämpimästä järvivedestä, välistä tappelivat leikin lomassa keskenään ja välillä kikattivat riemusta - ihanaa elämää! Vaari oli intervallijaksolla ja saimme mekastaa vapautuneesti sydämmemme kyllyydestä.

Olen liittynyt Ravelryyn ja sinne on niin helppo lisätä valmistuneita töitä, että tänne omaan blogiin päivitys kulkee hieman jälkijunassa.

Jokeripusero valmistui ennätysvauhtia. Sitä oli tosi kiva neuloa - sen verran ajatusta vaativa ettei mielenkiinto herpaantunut. Tyttäremme nappasi sen mielellään mukaansa lomaviikon aikana.
 


 

 

       
Hihan ulkosyrjässä on yksi rivi ainaoikein neliöitä.

 
Kaula-aukon ja hihan kaarrokkeet yllättivät helppoudellaan.
Lanka: Blues
Menekki: 590g
Puikot: Addi Turbot no 4

 

Amerikkalaisissa blogeissa neulotaan aivan valtavasti "tiskirättejä". Ravelryssä virisi keskustelu niiden tiimoilta ja ajattelinpa kokeilla minäkin - en tiskirätiksi vaan pöytäpyyhkeeksi. Valitsin mallin Vortex "dishcloth", jossa tuli opeteltua lyhennettyjen kerrosten teko. Keltaoranssinen on harjoituskappale kun en alkuunsa kaikilta osin ymmärtänyt mallin ohjetta.
 


Käytössä ne ovat tosi hyviä. Pyyhkii tasot puhtaiksi ja ne on helppo pitää puhtaana kun laittaa aina muun pyykin mukana pesukoneeseen. Paranevat vain pesusta toiseen. Mukava tapa käyttää langantähteitä, mutta tämän mallin nurja puoli ei kyllä yhtään ilahduta silmää.

Lanka: Blues
Menekki: 40g/pyyhe
Puikot: Addi Turbot no 4.
 


Innostuinpa kokeilemaan myös Zoom lattiapyyhkimen "huppua". Kuivana se pyyhki hienosti pölyt puulattiasta, mutta kun käytin sitä pesimenä venyi neule pituussuunnassa eikä pysynyt paikoillaan. Se pureutui ja pesi lattian kuin käsinpesussa konsanaan, paremmin kuin  SINI'in oma pyyhe.
 


 


SINI lattiapyyhin poikkeaa mallin muodosta, joten piti hieman ohjetta kehitellä. Ensinnäkin neuloin sen sileänä neuleena ja kiinnittimeksi napin, mutta olisi se ilman tuota nappiakin venynyt pyyhkimen päälle. Tätä pitänee myöhemmin vielä kehitellä: Neuloa, pienemmillä puikoilla ja poikkisuuntaisesti sekä kehitellä esim. nauhakiinnitintä että pysyy paikoillaan.

Lanka:  Helsingin Villakkehräämön Pauliina lanka
Puikot:  Addi Turbot 3.5
Menekki: 45g

Tyttärentyttären Elann'in Baby Silk -langasta neulomani tunikakin valmistui vihdoin ja viimein kun sain hänestä oikeat mitat. Harmi vain, että kaiken tohinan keskellä unohtui kuvan otto. Purin sen kainaloihin asti ja lisäksi 22 sm tuli pituudesta pois. Olkapäiltä kavennettiin ja hihoja pidennettiin 5 sm.


 

Lanka: Elann.com Peruvian Baby Silk
Väri: 1710 Shaphire
Puikot: Addi Turbot no 2.5 ja 3
Menekki: 450g

Puikoilla on vielä February Lady Sweater. Malli pohjautuu Elizabeth Zimmermannin  klassiseen Knitters Almanac kirjan "Baby Sweater on Two Needles" neuleeseen. Lankana on Bebe, Soy 50%, Organic Cotton 50%, 110yardia/50g. Ostin langan Erica's Craft & Sewing Centeristä samalla kun täydensin DMC-lankavarastoani.

 

 

 
Enpä malta olla vielä kehumatta tervavoidetta mikä on aivan mahtava hyttysten torjunnassa ja jälkikutinassa. Sain ensimmäisen purkin tuota Wilma's Nordic Summer voidetta työkaveriltani lähes 10 vuotta sitten.


 

Hän oli hankkinut sen Hämeen Partiokaupasta Tampereelta. Tänä kesänä ovat hyttyset kiusanneet ihan kamalasti. Itse olen jossain määrin herkkä hyttysten ja paarmojen pistoille. Ne paisuvat ja kutiavat varsinkin yöaikaan. Jos olisi torjunnassa tarkka ja voitelisi ohuelti siten, että iholla ja vaatteilla olisi tervan haju, eivät ne purisikaan. Aina ei muista sitä tehdä, jolloin tuo sama voide helpottaa kutinan. Tänä kesänä ostin voidetta lisää Lempäälän Idea Parkin Hämeen Partiokaupasta. Purkki maksoi 13€.

Astuin itse joitakin viikkoja sitten ampiaisen päälle. Tuska oli aivan kammottavan kova. En oikein tiennyt mitä siihen laittaisin. Käteni ulottuvilla oli tuo tervavoide, sivelin sillä pistoskohdan ja USKOKAA TAI ÄLKÄÄ kipu lakkasi täysin muutamassa hetkessä. Käytin voidetta vielä muutamana iltana ja pääsin vaivasta kuin kissa veräjästä.