se ensimmäinen meinaan. Kävi nimittäin niin silloin jumalan vuonna 1958, että kuulutukset eivät olleetkaan kunnossa (ortodoksi, sodassa kaatuneen veljensä sijaan kuolleiden kirjoihin merkitty ja siviilirekisteriläinen) ja meitä ei voitu vihkiä!

Valokuvaus oli tilattu, vihkijakkupukukin lainattu, kakkukin odottamassa jääkaapissa  ja käyty kampaajallakin. Illalla piti tulla vieraita. Vain muutama perhetuttu ja vanhempani. Voi kauhistus. Siinä sitä Helsingin maistraatin edessä tuherrettiin itkua ja odotettiin raitiovaunua Lutherinkadulle, jotta saataisiin ne kuulutukset kuntoon. Ainoastaan lentolippu ulkomaille olisi mahdollistanut vihkimisen. Ei siihen aikaan lennelty noin vain. Joten ......

mieheni laittoi raitsikkapysäkillä  sormuksen sormeeni ja sanoi, että nyt ollaan naimisissa. Isäni totesi, että antaa häävieraiden olla siinä uskossa, että vihkiminen on tapahtunut. Niin siinä sitten kävi. Kävimme valokuvassa (kuva muistuttaa joka kerran sitä katsoessani tuosta kauhunpäivästä)  ja illalla tulivat häävieraat (uuteen pieneen kaksioomme). Edesmennyt isänikin virnuili tullessaan, että mitäs ne vastanaineet! Yksi vieraistamme kysäisi:"Miten se siviilivihkiminen oikein tapahtuu, kun en ole ikinä nähnyt?" No enhän minäkään, mutta totesin vain kahvia kaadellessani, ettei se mikään erikoinen toimenpide ollut! 

Kävin seuraavan viikon junalla Helsingissä töissä, sormus sormessani ja työkaverit siinä luskossa, että vihkiminen on tapahtunut. Ajattalin joka päivä kauhuissani, että jos jotakin tapahtuisi ja ilmenisi ettei meitä ollutkaan vihitty. Siihen aikaan susiparit eivät olleet muodissa!

Huokaisin seuraavan viikon maanantain lounastunnin jälkeen helpotuksesta. Kävimme nimittäin salaa vihillä lounastunnillani. Vasta vuosien jälkeen uskalsin asian paljastaa. Työkaverini totesi vain, että vein heiltä viikon huvin. Minulle se oli silloin totinen paikka, vaikka nyt vähän huvittaakin. Ei sitä kaikille tapahdu.

Niin on vain vuodet vierineet. Kolme lasta on kunniakkaasti saatu taipaleelle ja 7 lastenlasta kasvaa kohisten. 

Hääpäiviä ei meillä sen kummemmin ole muistettu, mutta tuo 19. päivä on siitä erikoinen, että kaikki lapsemme ovat syntyneet 19.10, 19.11 ja 19.12 - tietenkin eri vuosina. Ensimmäisen auton ostimme 19.5. ja uuteen kotiimme muutimme 19.11. On siinä ihmettelemisen aihetta - eikä vaan?