Niin siinä kävi, että viikko sitten elettiin vuonna 1958 siten kuin oltaisi jo vihitty pari, vaikka vihkimistä ei ollutkaan tapahtunut. Oli se viikko pitkä.....Pelkäsin aivan hirveästi, että jotain kauheata tapahtuisi ja kävisi ilmi ettei meitä oltukaan vihitty.

Lounastauolla sitä sitten piipahdettiin arkisissa maanantai tunnelmissa Helsingin maistraatissa vihillä. Vahtimestari vain oli todistajana. Olin silloin eräässä rakennusliikkeessä (Vieläkin toiminnassa oleva) palkanlaskijana, reskontranhoitajana ja sellaisena yleiskonttoristina. Silloin rakennettiin Munkkiniemeen Ulvilantielle kerrostaloja. Mestarit ilmoittelivat aina maanantaiaamuisin jopa kymmeniä lopputilejä laskettavaksi, koska miehiltä olivat rahat huvenneet viikonlopun aikana ja halusivat näin saada käteistä elämiseen. Tulivat aina kuitenkin uusina miehinä takaisin töihin. Siihen aikaan eivät eläkejärjestelyt (LEL) vielä olleet käytössä.

Vasta vuosien päästä uskalsin tämän vihkimisen todellisen päivän ilmoittaa työkavereilleni. He moittivat minua, että olin vienyt heiltä viikon huvin. Yksi työkavereistani totesi, että hän muistaa sen kyseisen maanantain, kun oli niin paljon lopputilejä laskettavana ja minä kaiken kiireen keskellä häippäsin jonnekin menemisiäni kertomatta. Minulla kun yleensä ei lounastauolla ollut mihinkään menoja ja jos oli niin aina ilmoitin niistä avoimesti.